Pelkästään ihmisessä on lukuisia päällekkäisiä järjestelmiä, jotka ovat mukautumiskyvyssään paljon älykkäämpiä, kuin mitä ihminen on koskaan luonut ja vaivalla suunnitellut. Omituinen uskomus, jonka mukaan niitä ei ole aikaansaanut äly ja niitä ei ylläpidä suunnaton viisaus (tässä vaiheessa on syytä muistuttaa, että evoluutio, DNA ja luonnonlaki ovat tietenkin myös nerokkaita ja pysyviä järjestelmiä), vaan ne ovat syntyneet sattumalta ja toimivat itsestään, on järjetön julkilausumaton skeptinen taustaselitys, jota ei kyetä kyseenalaistamaan kahdesta syystä: 1. Vallitsevaksi kehittynyt ja ajautunut ajattelusuunta on kadottanut olennaisen syvähavaitsemiskyvyn. 2. Kristillisen jumalkäsityksen huomattava puutteellisuus vaikuttaa taustalla, ja lisäksi siitä saadusta materialistisen tieteen ”voitosta” ei haluta peruuttaa tuumaakaan.

Kaiken lisäksi älyä sisältävät lukuisat järjestelmät jotka ylittävät hienoudessaan ihmisen käsityskyvyn (esim. aivot, joiden avulla toimimme) muodostavat suunnattoman ja harmonisen kokonaisuuden. Tieteen mittarit eivät kuitenkaan kykene pureutumaan tähän syvähavaintoon, eikä sitä siksi osata pitää olennaisena: tieteellisen tutkimuskulttuurin piirissä pitkään työskennelleet ja sen maailmanlähestymistapaan oppineet, eivät enää kykene näkemään muita, kuin käytännöllisesti lähestyttäviä kysymyksiä, joista voi artikuloida ainoastaan, kun niistä on poistettu kysymyksenasettelun avulla viitteenomaisen ymmärryksen tarve, osuus ja mahdollisuus. Kun tiedekentän valmiiksi pureskeltu ja syvähavaintotarvepuhdistettu ajattelu on näin valmistettu matemaattisen autismin tasolle, syvähavainnon olennaisuus on vähitellen unohdettu. Siksi emme enää osaa palata elämälle niin olennaiseen syvyyteen, jonka tasolta on itsestään selvää, että elämme täydellisen nerokkaassa järjestelmien yhteisvaikutuskentässä ja tutkimme sitä lahjaksi saamallamme järjestelmällä; vieläpä olemme itse lukuisten järjestelmien luoma ja ylläpitämä superjärjestelmä.