Sanskritin kehittäjät olivat viisaita miehiä. He välttivät hengettömän omaksumistiedon ja ”ulkoaoppimisteoretisoitumisen” vaaran, siten, että tekstiä piti tulkita, jotta se avautui; ei vain lukea ja omaksua: Tietyt kirjaimet merkitään siinä konsonantin eteen, taakse, tai ylä/alapuolelle. Lukija joutuu lukemaan merkitystä, eikä pääse etenemään vakava-asteiseen ulkoisteorettiseen ilmoituslukusuuntaan, josta me täällä liiaksi täsmentävässä ja käsiteuskoisessa lännessä kärsimme. Sanskritin vaikutusalueella tieto eteni inhimillinen onnellisuuden kannalta olennaiseen suuntaan. Tällä läntisen omaksumintavan alueella taas etenimme kohti teknistä soveltamista ja sen säännönmukaista luokittelumaailmaa, johon em. mainittu jäädytetty tiedonlaji soveltuu loistavasti. Traagista on se, että jälkimmäisen vakiintunut harjoittaja ei tunnista ensimmäistä tiedoksi, vaan vasemman aivopuliskon luokitteluinnossaan sijoittaa sen uskon laariin.