Mies näkee kakun, mutta koska leipuria ei näy missään, hän päättelee, että leivontatuote on itsestään muodostunut. Mies päättää tutkia tarkasti kakkua. Hän erittelee sen ainesosia ja antaa niille nimiä. Hän tutkii, miten kakun perimmäiset molekyylit ovat kytkeytyneet toisiinsa. Koska mies tuntee kaiken tämän, hän päätyy mielestään johdonmukaiseen ajatukseen: ”Koska tunnemme prosessin, leipuria ei ole, koska emme häntä aisteillamme havaitse.” Mies on niin tutkimustapansa turruttama, että hän ei todella havaitse kakun itsestäänsyntymisen mahdollisuutta mahdottomaksi ihmeeksi, vaikka toisin väittääkin. Lisäksi mies uskoo vankasti, että havaintomaailman sisällä tapahtuvaa aistimusjatkotiedettä ei yleensäkään pidä kyseenalaistaa ja että mittausten mahdollisuuksien ulkopuolella ei ole mitään - varsinkaan kovin olennaista.