Äly ja tietoisuus ovat universumin ominaisuuksia, sillä kaikkia mahdollisuuksia loputtomasti sisältävässä äärettömyydessä täytyy olla kohta, jossa kaikki on juuri oikeassa kombinaatiossa keskenään, jotta pysyvä ja itseään säätelemäänkykenevä tietoisuus voi ”syntyä”. Se voi järjestää monimutkaisia muotoja, sillä materia ei voi niihin hakeutua tai niissä  pysyä, vaikka aikaa ja tilaa olisi loputtomasti, sillä pelkässä kaaoksessa pienet sisäkkäiset rakenteet hajoavat ja niiden osaset liikkuvat kaoottisiin suuntiin. Siksi olennaista ei ole materia, tai edes järkevä laki, vaan niiden mudostaja, säätäjä ja kokonaisuuden hallitsija. Tämä universumin ominaisuus ja täydellisyys luo ajoittain lukuisiin havaintoulottuvuuksiin alempia olemisen tiloja ja moninaisuutta, joiden näkökulma on se, että ne eivät voi tunnistaa alkuperänsä paradoksia joka on verhoutunut lähestymismahdottomuuden hämärään. Alkuperäinen ja vähentymätön voidaan kokea ainoastaan subjektiivisena tajunnantilana. Ihmisen muodostetulle ehtojärjelle se näyttäytyy vain ensimmäisen luojan paradoksina – alkuperäisen Luojan tahdosta… Objektiivisuusvaatimukseen hirttäytynyt todistelutarvetietosuuntaus ei tunnista olemassaolon subjektiivista ydintä, vaan yrittää parhaimmillaankin ratkaista alkuperän pakenevaa luonnetta sen itsensä tuottamilla leluilla. Silmä ei voi kuitenkaan nähdä itseään suoraan…