Suomalainen luonne on oman sarkasminsa ja ironiansa uhri. Siksi meidän on vaikeaa perimmiltään luottaa keneenkään. ”Suomalaisen syrjäytyneisyyden” syy on pelko siitä, että mitähän tuo minusta oikeasti ajattelee: vihjaileeko jotain; kenties selän takana? Eiköhän tehdä parannus!

Jotta orjuuttavasta tavasta voi päästä yli, on hyvä tiedostaa sen juuret: Olimme vuosisatojen ajan alistettu kansa, joka sai vastaanottaa ”paremman väen” narsistisia viestejä ja vertailuonnea pursuavaa ylenkatsetta. Keskinäinen viestintä, jota kieltä kunnolla ymmärtämättömät eivät tajunneet, oli yritys pitää horjutettu itsetunto kasassa. Koska jatkuvan sarkasmin tapa istuu meissä vieläkin, on jopa aikamme tyhjyyden vuoksi voimistunut, kärsimme siitä kiertotietä nyt itse…