Liika tarkentaminen yhteen sovittuun termiin ja muistiteoreettiseen paatokseen saa filosofian katoamaan. Filosofia on syvyyssuunnan tuote, joka on kirjoitettu oivallusrivien väleihin, kuten huumori, runous ja politiikka. Useimmat filosofeiksi koulutetut ovat oppineita, eivät filosofeja.

Kaupallistaminen ja kilpailu, johtaa lopulta pinnalliseen kulttuuriin, arvottomuuteen ja uupumukseen. Tilanne pahenee, mutta olemme jo nyt eläneet vuosikymmeniä sen sisäisen totunnaisuuden ja riippuvuuden huomaamattomassa, maireassa dystopiassa.

Teoreettinen ja muisteleva (ei päättelevä ja elävästi reagoiva) ajattelutapa on altis pahoillekin painotusvirheille. Mikäli ihminen on lisäksi eriytynyt hedonistisistä riippuvuussyistä terveen tunneluonnon tuottamasta tunneälystä, hänen mielipiteensä saattavat olla vääriin painotuksiin pahasti juuttuneita. Aikamme mahdollistaa ja suorastaan takoo tällaista asennetta, jossa pieni asetetaan ylivoimaisesti suuremman yläpuolelle. Nyanssitajuttomuus on aikamme uskonto ja se nostaa päätään teoreettisesta tunteettomuudesta, jopa tieteellisestä maailmanlähestymistavasta. Sen kyljessä on usein oman tai valtaryhmän edun tuottama halu vääristelyyn ja varsinkin poliittisten pintaperustelujen kentillä se viihtyy hyvin, suoltaen samalla asennettaan kansan yleisilmapiiriksi. Tärkeysjärjestyksen luovilla syväperusteluilla ei ole enää tilaa ja lupaa, ja siksi maailmaa kaikkea hämmentävän epäilyn kautta lähestyvä skeptisyys on aikamme uskonto.

Ihminen, joka ihailee itsessään suoruuden ominaisuutta ja muistaa aina mainita, kuinka hän sanoo aina kaikki asiat suoraan, sekoittaa usein toisiinsa suoruuden ja ikävän luonteen, sekä painostuksen, egoismin ja vallankäytön, oikeuttaakseen sen näennäisen suoruuden avulla. Suoruus ei ole todellista suoruutta ilman huomaavaisuutta.

Aikamme kansantauti tahallinen väärinymmärtäminen ja halu paheksua, ovat sidoksissa kyseisen tavan tuottamaan keinotekoiseen helpotuksen tunteeseen. Kun tätä riippuvuutta ja ulkoista sielunrakennetta toteutetaan kulttuurissa paljon, sen vastakohta: hyväntahtoinen ymmärtäminen, jää taka-alalle. Lopputuloksena kaikkien on paha olla ja ymmärtämättömyyden tarve, joka toteutetaan usein pienen vääristävän huomiotta jättämisen avulla, saa lisää polttoainetta. Ymmärtää voi kuitenkin aina. Jos ei tunteellisesti, niin älyllisesti: perimmäisiä syitä etsien. Se on usein jopa helppoa, kunhan on itselleen rehellinen, eikä vääntele mitään puolia havainnostaan, tai anna ensimmäiselle kiukustumisen tunteelle välitöntä valtaa. Paheksumisen tuottama painehelpotuskin on raastavan valheellista laatua. Samalla on kuitenkin ymmärrettävä välillä itseään ja kaikkia lapsellisia reaktiotaan, muuttamatta ja haluamatta kehittyä. Muuten menee tukkoon ja liimaa ylleen ylpeän sivistyksen mallikuoren.