Kun joku lausuu tunneälytulkintaa tarvitsevan väittämän, siitä voi kulttuuriin pesiytyneen rautalangasta väännettävyysvelvoitetavan syystä lähteä kahteen suuntaan: Samanmieliseen olennaisen ymmärtävään tukemiseen, tai pieneen, tahallaan väärinymmärtävään vallankeruukyseenalaistamiseen. Kun katsoo tarkemmin, jälkimmäinen tapa on yleensä vailla todellisia perusteita, jonka todellinen motiivi on säilyttää ja lisätä irrationaalisen kyseenalaistajan arvovaltariippuvuutta. Sama alkupohja mutta aivan eri suunnat ja lopputulemat ovat totuusvääntelykulttuurissa arkipäivää. Harvoja kiinnostaa totuus, asian todelliseen tarkoitukseen sisään meneminen ja sopuisa samanmielisyys, varsinkaan itseään alempien kanssa... Kyky tarkoitetun totuuden seuraamiseen on huomaamatta kadonnut ylpeän egokulttuurin valintojen alle. Toinen puhuu puolitarkoituksellisesti ja mielellään aidan seipäästä, totuudella ei ole niin väliä. Lisäksi aloitteen tekijän rehellisyys tarjoaa usein tilaa pätijän harkitulle huomauttelulle, joka tulee säännönmukaisesti aina, vaikka valittavissa olisi siis myös asian koko tarkoituksen ymmärtävä samanmielisyys. Aikamme tunneälyttömyysmahdollisteisen väärän merkityksen antaminen sivudetaljeille kiinnostaa monia.